Sosteri julkaisee alueellisen koronavirustilannekuvan kerran viikossa.

Viimeisin koronavirustartunta on todettu: 21.2.2022
Tartuntojen lukumäärä: Viikolla 6 yhteensä 355 tartuntaa, viikolla 7 yhteensä 427 tartuntaa
Sairaalahoidossa: 4 potilasta sairaalassa ja 5 potilasta terveyskeskuksen vuodeosastolla
Koronatestaus: Positiivisten testitulosten osuus oli viimeisen viikon aikana noin 43 % kaikista testatuista.
Koronarokotetilanne: Ensimmäisen rokotteen saaneiden osuus on 90,6 %. Toisen rokotteen on saanut 88,4 %. Kolmannen rokotteen on saanut 67,4 %.

 

SOSTERIN ALUEEN KORONATILANNE HANKALOITUNUT HUOMATTAVASTI

Viikko 7 on tähän mennessä ollut koronatartuntojen osalta vilkkain koko epidemian aikana. Uusia koronatartuntoja on todettu alueella yli 400. Tartuntoja esiintyy kaikenikäisillä, mutta ne painottuvat lapsiin ja nuoriin. Tartunnat leviävät nopeasti, eikä pikaista helpotusta tilanteeseen ole luvassa. Tartuntojen määrä todennäköisesti lisääntyy seuraavien viikkojen aikana ja epidemian huippu alueella saavutettaneen maaliskuussa.

Kannattaa huomioida, että THL:n tartuntaluvut eivät tällä hetkellä kerro Sosterin osalta todellista tilannetta. Positiivisten laboratoriotulosten siirtymisessä ISLABin tietojärjestelmästä THL:n rekisteriin on todettu ongelmia koko Itä-Suomen alueella ja asiaa selvitellään parhaillaan.

Lisääntyneiden tartuntojen vuoksi, toimintaohjetta koronatestaamisesta ja jäljityksestä on päivitetty 22.2.2022. Uusittu ohje löytyy Sosterin sivuilta https://www.sosteri.fi/koronavirus-sosterissa/kotikaranteenin-toimintaohjeet/. Eristys- ja karanteeniajan pituus lyhenee THL:n ohjeen mukaan 5 vuorokauteen.

Kuten aiemmin ennakoitiin, on tartuntamäärien kasvun myötä myös sairaalahoidon tarve noussut. Osa potilaista on hoidossa koronavirustartunnan vuoksi ja osalla koronavirustartunta todetaan muun sairauden hoidon yhteydessä. Samaan aikaan myös Sosterin henkilökunnan koronaan liittyvät poissaolot ovat lisääntyneet sairastumisten ja altistumisten vuoksi.

  • Edelleen on tärkeää, että pystymme vastaamaan tartunnanjäljityksen tarpeeseen erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksissa sekä niissä tilanteissa, joissa tartuntaketjujen katkaiseminen on merkittävää erityisen haavoittuvien henkilö-/potilasryhmien suojaamisen kannalta, Sosterin johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen sanoo.
  • Arvioimme myös päivittäin henkilökunnan riittävyyttä kriittisiin toimintoihin ja voi olla, että tulevina viikkoina joudumme tekemään muutoksia ajanvaraus- tai leikkaustoimintaan. Näistä tiedotetaan erikseen, Luukkonen jatkaa.
  • Koska koronavirusta on alueella runsaasti, kannattaa kiinnittää huomioita erityisesti vierailuohjeisiin. Vierailut ovat tärkeitä sekä potilaiden/asiakkaiden että omaisten kannalta, mutta tässä hankalassa koronatilanteessa on syytä keskittää vierailut lähimpiin ja vierailulle tulijoiden tulee olla terveitä, Luukkonen muistuttaa.

 

MASKISUOSITUS ALUEELLA JATKUU

Varsinaisia rajoitustoimia ei alueella ole voimassa ja siksi on erityisen tarpeellista edelleen noudattaa maskisuositusta sekä yleisiä hygienia- ja turvaohjeita. Kannattaa myös käyttää omaa harkintaa osallistuessaan erilaisiin tapahtumiin ja sairaana tulee pysyä kotona.

Sosterin pandemiajohtoryhmä linjasi 22.2.2022, että hankaloituneen koronatilanteen vuoksi Sosterin kaikissa toimipisteissä henkilöstö ryhtyy käyttämään potilas- ja asiakastyössä FFP2-maskeja. Tämä ohje on voimassa 20.3.2022 saakka.

 

ALUEELLA VOIMASSA OLEVAT SUOSITUKSET JA MÄÄRÄYKSET

  • Laaja etätyösuositus on voimassa Sosterin alueella. (Valtioneuvoston yleinen ohje, päättymässä 28.2.2022.)
  • Sosterin alueella on voimassa THL:n yleinen maskisuositus. THL suosittelee, että maskia käytetään kaikissa julkisissa sisätiloissa sekä joukkoliikenteessä koko maassa. Suositus koskee 10 vuotta täyttäneitä, ja on sama sekä rokotetuille että rokottamattomille.
  • Maskisuositus jatkuu Sosterin kaikissa toimipisteissä. Sosteri suosittelee, että vastaanotoille saapuvat henkilöt käyttävät maskia, vaikka henkilöt olisivat saaneet täyden rokotesarjan.
  • Myös julkisissa sisätiloissa ja yksityistilaisuuksissa suositellaan noudatettavaksi yleisiä turvallisuus- ja hygieniaohjeita.
  • Vierailut potilaiden luona sairaalan vuodeosastoilla, terveyskeskuksen kuntoutusosastoilla ja palveluasumisen yksiköissä ovat sallittuja vierailuohjeita noudattaen: vierailut vain terveenä, enintään kaksi vierasta kerrallaan. Ennen vierailuja on otettava yhteyttä yksikön henkilökuntaan. Noudata hygieniaohjeita ja käytä kasvomaskia.