THL:n ohjeet turvallisee joulunviettoon
Kuva: THL.

Edelliset tartunnat Sosterin alueella todettiin 8.12.2020, mutta on edelleen tärkeää noudattaa suosituksia, jotta tartuntaryppäiltä vältytään. Sosteri suosittelee THL:n ohjeiden mukaisesti, että joulua vietetään kotona oman perheen kesken. Esimerkiksi sukulaisvierailuja kannattaa tehdä vain, jos se on aivan välttämätöntä.

Valtakunnallisesti tilanne on edelleen veitsenterällä, kuten myös pääministeri Sanna Marin eilen sanoi. Koko eteläinen Suomi on pandemian leviämisvaiheessa. Sosiaalisten kontaktien välttäminen vähentää riskiä saada koronavirustartunta ja riskiä siitä, että levittää virusta eteenpäin.

– Jo joulunalusaikaan kannattaa välttää kiirettä, ruuhkia ja tungoksia. Joulua kannattaa viettää mahdollisimman pienissä ryhmissä, mieluiten kotona vain läheisimpien ihmisten kanssa. Pidemmän matkan päässä olevia sukulaisia kannattaa tervehtiä puhelimella tai etäyhteydellä, Sosterin johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen sanoo.

Koronarokotukset alkavat alkuvuodesta

Rokottamisessa Sosteri etenee valtakunnallisesti THL:n ja STM:n ohjeistusten mukaisesti. Rokotussuunnitelma on sairaanhoitopiirissä valmisteilla parhaillaan.

– Rokotukset alkavat koronapotilaita hoitavasta henkilökunnasta ja riskiryhmistä edeten sitten pikku hiljaa koko väestöön, Luukkonen sanoo.

Valmius aloittaa rokottaminen on Sosterissa heti, kun rokotetoimitukset valtakunnalliset alkavat.

Suositukset koronapandemian leviämisen estämiseksi ovat voimassa myös jouluna

Sosterin suositukset ovat voimassa Savonlinnan kaupungissa sekä Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kunnissa:

Yksityisissä kokoontumissa ei tulisi olla enempää kuin 10 henkilöä.

Vapaa-ajan matkustamista suositellaan vältettävän pandemian leviämis- ja kiihtymisvaiheessa oleviin kaupunkikeskuksiin, ja samoin harkitsemaan tarkasti vierailuja näiltä alueilta.

Maskia suositellaan käytettäväksi aina, kun turvavälejä ei pystytä pitämään, kuten kaupassa asioidessa, joukkoliikenteessä, julkisissa sisätiloissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Suositellaan harkitsemaan tarkasti vierailuja potilaiden luona sairaalan vuodeosastoilla, terveyskeskuksen kuntoutusosastoilla ja palveluasumisen yksiköissä, pois lukien kriittisesti sairaat ja saattohoidossa olevat. Ennen vierailuja on aina syytä olla yhteydessä yksikön henkilökuntaan.