Kerimäen terveyskeskuksen työntekijällä on todettu koronatartunta. Sosterin tartunnanjäljitys on tavoittanut kaikki Kerimäen terveysasemalla altistuneet. Kerimäen terveyskeskuksen vastaanotto on tämän päivän 20.8.2021 ajan suljettu. Kaikille asianosaosaisille on ilmoitettu. Neuvolan ja kotisairaanhoidon toiminta jatkuu Kerimäellä normaalisti.

Toinen tartunta liittyy Savonlinnassa viime viikolla todettuun tartuntaketjuun. Tartunta on seitsemäs tässä ketjussa ja se on todettu valmiiksi karanteenissa olevalla henkilöllä.

Vekaranjärven varuskunnasta liikkeelle lähteneessä tartuntaketjussa on todettu yksi uusi tartunta. Ketjussa on nyt kaikkiaan kaksi tartuntaa.

Neljäs tartunta liittyy Sulkavalla todettuun päiväkotiin liittyvään tartuntaketjuun. Uusi tartunta ei suoraan ole yhteydessä päiväkotiin, eikä se aiheuta lisätoimenpiteitä päiväkodissa.

Kaikkien tartuntojen vuoksi kaikkiaan kahdeksan henkilöä on asetettu karanteeniin.

Uusia Walk In -koronarokotuspäiviä tulossa

Walk In -päivässä koronarokotuksen saa ilman ajanvarausta.  Koronarokotukset ovat avoinna kaikille 12 vuotta täyttäneille. Walk In -päivään voi tulla myös aikaistamaan tehosterokotetta, mikäli ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kahdeksan viikkoa. Kela-kortti tai henkilöllisyystodistus tulee olla mukana.

Savonlinnan pääterveysasema:

  • tiistai 24.8. klo 7.30-17.30
  • keskiviikko 25.8. klo 7.30-14
  • torstai 26.8. klo 9-14
  • perjantai 27.8.2021 klo 8-13

Punkaharjun terveysasema:

  • maanantai 30.8. klo 9-17

Enonkosken terveysasema

  • torstai 2.9. klo 8-17

Kerimäen terveysasema:

  • tiistai 28.9. klo 8-17.30
  • tiistai 5.10. klo 8-17.30

Walk In -koronarokotuspäiviä voi tulla myös lisää varsinkin Savonlinnan pääterveysasemalle, joten seuraa ilmoittelua Sosterin kanavissa. Päiviä pääsee katsomaan myös Sosterin verkkosivujen etusivulta www.sosteri.fi.