Kuva: Haapakalliossa sijaitseva eläinlääkäri valmistui vuonna 2013.

Anttolan Haapakallion eläinlääkäriaseman kuntotutkimus on valmistunut ja käsitelty henkilöstön kanssa. Tiloissa isoin ongelma on lattiapinnoite, jossa tapahtuu hajoamisreaktiota. Hajoamisreaktiossa syntyy VOC-yhdisteitä, ja päästöt aiheuttavat sisäilman tunkkaisuutta ja henkilöstölle ärsytysoireita. Eläinlääkäriaseman toiminta jatkuu edelleen väistötiloissa Kerimäellä osoitteessa Ristisolantie 7.

Sosterin tilaamasta kuntotutkimuksesta selviää, että Kitkantie 6:n eläinlääkäriasemalla on ongelma etenkin lattia- ja mattorakenteissa.

– Lattiapinnoitteiden alla ja sisäilmassa oli aistittavissa poikkeavaa kemiallista, selkeää ja voimakasta hajua. Haju oli aistittavissa myös niissä kohdin, joissa mattoja on jo aiemmin uusittu, tekninen päällikkö Hannu Kosonen Sosterista kertoo raporttiin viitaten.

Kuntotutkimus sisältää myös toimenpidesuositukset. Muovimattopinnoitteet on poistettava koko eläinlääkäriaseman alueella. Lattiapinnoitteen alla oleva betonilaatta pitää hioa siihen imeytyneiden hajujen poistamiseksi. Purkamisen ja hiomisen jälkeen hajuhaitta tulee arvioida ennen kuin uudet lattiapinnoitteet voidaan asentaa. Myös uuden pinnoitteen valinta pitää tehdä huolella, jotta ongelmat eivät jatku. Rakennus on muuten teknisiltä ominaisuuksiltaan kunnossa, esimerkiksi hometta rakennuksesta ei ole löytynyt.

– Selvitämme lattiapinnoitteiden vaurioitumisen syytä. Rakentamisen aikaisten seikkojen selvittäminen on vielä kesken ja vastuuasiat rakennuttajan ja suunnittelijan kanssa selvitetään. Remontti voidaan aloittaa vasta näiden asioiden ratkettua. Tilahan on suhteellisen uusi, valmistunut vasta 2013, Kosonen sanoo.

Lattiapinnoitteen lisäksi tiloissa on ongelma ilmanvaihdon kanssa. Tilat ovat voimakkaan alipaineiset ja korvausilmaa imeytyy sisään rakenteiden liitoksista. Tutkimuksen mukaan ilmanvaihto on sinänsä moderni ja toimiva, mutta epätasapainossa. Ilmanvaihdon säätämisen lisäksi alapohjan rakenneliittymät (ulkoseinä, kantavat väliseinät, läpiviennit yms.) pitää tiivistää ilmatiiviiksi.

– Toiminta jatkuu väistötiloissa niin pitkään, kunnes rakennus on varmasti saatu kuntoon ja todennettu toimivaksi sekä henkilöstölle turvalliseksi jälkiseurannalla, terveysvalvonnan johtaja Sampsa Kinnunen Sosterista sanoo.

Kuntotutkimuksen laati Sosterin tilauksesta Sisäilmatalo Kärki Oy. Savonlinnassa Anttolan Haapakalliossa osoitteessa Kitkantie 6 sijaitseva eläinlääkäriasema suljettiin marras- joulukuun vaihteessa sisäilmaongelmien vuoksi.  Väistötilat ovat siitä lähtien olleet Kerimäellä osoitteessa Ristisolantie 7.

Lisätietoja
Kiinteistöstä: Hannu Kosonen, tekninen päällikkö, Sosteri, p. 044 417 3486
Eläinlääkäriaseman toiminnasta: Sampsa Kinnunen, terveysvalvonnan johtaja, Sosteri, p. 044 775 4752