Ajanvaraus on nyt auki tänä vuonna 70 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille henkilöille (vuonna 1951 tai aiemmin syntyneet). Myös heidän mahdolliset omaishoidon tukea saavat omaishoitajansa rokotetaan.

Sosteri etenee rokotuksissa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n rokotusohjeistuksen mukaisesti. Tavoitteena on rokottaa kaikki 70 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat huhtikuun puoleenväliin mennessä. Rokotustahti riippuu kuitenkin alueelle saatavien rokotteiden määrästä. Rokotusajat avataan portaittain rokotteiden saapumisen varmistuttua.

Sosteri vastaa Enonkosken ja Savonlinnan – myös Kerimäen, Punkaharjun ja Savonrannan – alueiden rokotuksista. Rantasalmella ja Sulkavalla rokotuksista vastaa Terveystalo.

Rokotus on kaikille vapaaehtoinen ja maksuton

Jos omaan terveydentilaan liittyy kysymyksiä, jotka askarruttavat ennen rokotuksen ottamista, kannattaa ottaa yhteyttä omaan lääkäriin ennen rokotusajan varaamista.

Suosi sähköistä ajanvarausta – varaa aika ilman jonottamista

Sosteri toivoo, että mahdollisimman moni varaisi rokotusajan sähköisesti, jotta puhelinruuhkilta vältyttäisiin.

Sähköisesti ajan voi varata 70 vuotta täyttänyt henkilö omilla verkkopankkitunnuksilla. Palvelu ohjaa varaamaan ajan myös 12 viikon kuluttua annettavalle tehosterokotteelle. Aikoja varatessa kannattaa varmistaa, että molemmat rokotusajat ovat samalle terveysasemalle.

Koronarokotusten sähköiseen ajanvaraukseen pääsee sivulta, johon on keskitetty myös muu tieto koronarokotuksista: www.sosteri.fi/koronarokotus

Jos täytät 70 vuotta myöhemmin tänä vuonna, aika tulee varata soittamalla, sillä sähköinen ajanvaraus tunnistaa vain 70 vuotta jo täyttäneet.

Ajanvaraus puhelimitse

Puhelimitse rokotusaika varataan numerosta p. 044 417 3698, ajanvaraus on avoinna ma-to 8-15.30, pe 8-14. Jos esimerkiksi puolisot haluavat peräkkäiset ajat, niin rokotusajat kannattaa varata soittamalla.