Sykettä Etelä-Savossa -hyvinvointikampanjan kick off -tilaisuus pidettiin tänään 9.1.2018 Tanhuvaaran urheiluopistolla Savonlinnassa. Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Sosterin johtajan Panu Peitsaron aloittamassa kampanjassa on tällä hetkellä mukana yli 50 eteläsavolaista julkishallinnon johtajaa.

Kampanjan tarkoituksena on miettiä omaa hyvinvointia ja jaksamista, ja tätä kautta pohtia, kuinka asiaa voisi levittää edelleen omassa organisaatiossa. Asiantuntijoina ovat Tanhuvaaran Urheiluopisto ja Polar Electro Finland Oy:n koulutuspäällikkö Ville Uronen. Jokainen osallistuja liikkuu omaan tahtiinsa, tavoitteena kunnon kohotus sekä tasapainoon pääseminen levossa ja ravinnossa.

– Hyvinvointi on tärkeä asia. Valtakunnallisesti Kela-korvattuja sairauslomapäiviä on vuosittain koko Suomessa noin 14 miljoonaa päivää, minkä kustannusvaikutus on noin viisi miljardia euroa. Tämä on iso asia, sillä esimerkiksi maakunta-sote -uudistuksessa tavoitteeksi on otettu 2,5 miljardin euron säästöt. Säästöistä iso osa voisi voitaisiin saada satsaamalla hyvinvointiin. Sosterissa mietimmekin nyt tämän kampanjan laajentamista myös muualle henkilöstöön, kampanjan ideoinut, Sosterin johtaja Panu Peitsaro sanoi.

– Nyt kun täällä on paikalla maakunnan johtotasoa, niin on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että Etelä-Savossa huonokuntoisuus on yleisempää muissa maakunnissa keskimäärin. Meillä nuoret liikkuvat suhteessa vähemmän ja esimerkiksi sepelvaltiomotautia on enemmän, haasteessa mukana oleva Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen sanoi.

– Liikunnan lisäksi tarvitaan lepoa, myös lomaa. Itsekin huomasin, että joululoma ja kunnon uni olivat tekivät todella hyvää, Mäkinen lisää.


Kuvat: Niina Kormano.

Vielä viikonloppunakin mukaan saatiin lisää väkeä koulutusorganisaatioista: johtoryhmät Samiedusta ja Esedusta ovat lähdössä mukaan kampanjaan, myös Xamkista tuli ilmoittautuminen. Mukaan pääsee edelleen, ottamalla yhteyttä: sami.piisila(at)tanhuvaara.fi Kampanja on omakustanteinen.

 

Lisätietoja

Panu Peitsaro, Sosterin johtaja, p. 044 417 3333
Pentti Mäkinen, Etelä-Savon maakuntajohtaja, p. 050 500 2584