Siirry sisältöön

Alueellamme työskentelee noin 7900 sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen palvelujen ammattilaista. 

Hyvinvointialueella on itsehallinto. Sen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, joka vastaa hyvinvointialueen toiminnasta ja taloudesta. Hyvinvointialueen asukkailla on äänioikeus aluevaaleissa, joissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoon. Suomen historian ensimmäiset aluevaalit järjestettiin tammikuussa 2022. Jatkossa aluevaalit järjestetään aina kuntavaalien yhteydessä.

Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu aluksi pääosin valtion rahoitukseen, jonka perusteet on määritelty lainsäädännössä.

Hyvinvointialueen kunnat

Hyvinvointialue järjestää sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelut Etelä-Savon 12 kunnan alueella. Alueen kuntia ovat Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna ja Sulkava.

Hyvinvointialueen kuntien yhteenlaskettu väestöpohja on noin 130 000 henkilöä. Väestöpohjamme lähes tuplaantuu kausiasukkaiden myötä.

Eloisa Etelä-Savon hyvinvointialue - Yksi organisaatio: 12 kuntaa, n. 133 000 asukasta, n. 7 800 työntekijää, n. 190 toimipistettä.

Hyvinvointialueen muodostuminen

Ennen 1.1.2023 Etelä-Savon alueen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelujen järjestämisvastuu oli kunnilla ja kuntayhtymillä.

Hyvinvointialueuudistuksessa Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Essote), Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Sosteri), Etelä-Savon pelastuslaitos sekä Vaalijalan kuntayhtymä lakkasivat ja yhdistyivät osaksi uutta organisaatiota, Etelä-Savon hyvinvointialuetta. Lisäksi Pieksämäen kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut sekä Sulkavan ja Rantasalmen kuntien ulkoistetut sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät hyvinvointialueen järjestämisvastuulle. 

Hyvinvointialueuudistuksen myötä Vaalijalan kuntayhtymän toiminta jakaantui Etelä-Savon hyvinvointialueen sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen toiminnoiksi. Valtaosa Vaalijalan toiminnasta jäi Etelä-Savon hyvinvointialueelle, mutta Pohjois-Savon hyvinvointialueelle siirtyi palvelukoteja, toimintakeskuksia sekä Vaalijalan Pohjois-Savon poliklinikan toiminta. Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus jatkaa erityisen vaativan kuntoutuksen antamista Etelä-Savon hyvinvointialueella.

Sivua muokattu 27.2.2024