Valokuvien luovutus tilaisuus
KUVA: Kari Tegelberg.

Kuvassa oikealla valokuvaaja Erkki K. Ikäläinen luovuttamassa valokuvateoksia.

– Olen ollut niin sanotusti ammattikävijä täällä Savonlinnan keskussairaalassa. Voisi sanoa, että minä olen kärsinyt täällä paljon, ja keskussairaala on kärsinyt minusta niin paljon, että ajattelin antaa välillä taidetta sairaalan seinille, Ikäläinen kertoo huumorimiehen tyylillään.

Ikäläisen kanssa valokuvat oli luovuttamassa Savonlinnan Rotareitten presidentti Mikko Saajanlehto (3. vas.). Rotarit on sponsoroinut teoksiin kehykset ja lasit.

– Lämmin kiitos kuvien ottajalle ja sponsorille tästä hienosta eleestä, joka ilahduttaa sekä asiakkaitamme että henkilökuntaamme, kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro sanoi (kuvassa vas.).

– Valkoisia seiniä täällä riittää, ja kun asiakkaat odottavat poliklinikalla tutkimuksiin ja toimenpiteisiin, tauluista saa aina vireyttä. Myös henkilökunnalle tämä on työhyvinvointia, osastonhoitaja Ulla Karhu kirurgian poliklinikalta sanoo.

Kiitos lahjoittajille!