Siirry sisältöön
Uutiset

Koronatilanne on kääntynyt nopeaan kasvuun Etelä-Savossa

Julkaistu: 26.10.2023, klo 14:17

Eristyshuoneen ovi sairaalan teho-osastolla

Etelä-Savon hyvinvointialueella on havaittu koronavirustaudin ilmaantuvuuden nopeaa kasvua. Sairaalahoitoa vaativien potilaiden määrä on lisääntynyt merkittävästi viimeisen viikon aikana. Tällä hetkellä Eloisan yksiköissä on yhteensä 23 koronapotilasta, joista 16 nimenomaan koronavirustaudin vuoksi. Kaksi potilaista on tehohoidossa.

– Teho-osastoillamme on ollut nyt useampiakin potilaita yhtä aikaa koronavirustaudin vuoksi. Nämä ovat poikkeuksellisia määriä, sillä yhtä paljon koronan vuoksi sairaalahoitoa vaatineita potilaita on ollut viimeksi viime vuoden marraskuussa, ylilääkäri Hans Gärdström kertoo.

Gärdströmin mukaan vastaavaa trendiä on esiintynyt osalla muistakin hyvinvointialueista. Koronavirus ei ole kadonnut ja tautia on merkittävästi liikkeellä koko Etelä-Savossa.

Hoida sairautesi, älä tartuta muita

Tärkeimmät ohjeet taudin leviämisen estämiseksi ovat ennallaan pandemian kiivaimmista vaiheista:

– Tärkeintähän olisi, että hoidetaan omaa sairautta, eikä liikuttaisi nuhaisina tai yskäisinä väkijoukoissa. Erilaisissa tilaisuuksissa ihmiset tuntuvat jälleen sairastuvan. Onneksi kasvomaskeja kuitenkin edelleen näkee käytettävän esimerkiksi kaupoissa ja julkisissa kulkuneuvoissa, se ei ole haitaksi, Gärdström tähdentää.

Kotona lepääminen, runsas nesteiden juonti, kuumelääkitys sekä mahdollisesti d-vitamiinin ja sinkin saannin lisääminen ovat suositeltavia toimenpiteitä syyssairauksiin.

Kaupoista ja apteekeista edelleen saatavilla kotitesteillä voi varmistaa, onko kyseessä koronatauti vai perusflunssa. Kummassakaan tapauksessa ei kuitenkaan ole suotavaa osallistua yleisötilaisuuksiin.

Riskiryhmille tehosterokote on hyödyllinen

Koronarokotteen tehosteannosta aletaan jakamaan influenssarokotteen yhteydessä 13. marraskuuta. Tehosteannoksen saavat halutessaan kaikki 65 vuotta täyttäneet, 18 vuotta täyttäneet lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat sekä 12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset.

– Jos nyt syksyllä on sairastanut vaikka kotitestillä tai sairaanhoidossa todennetun koronavirustaudin, ei tehosterokotetta kuitenkaan kannata ottaa alle kolmen kuukauden sisällä sairastamisesta, sillä vasta-aineet ovat korkeina sairastamisesta johtuen, Gärdström huomauttaa.

– Kolmen kuukauden jälkeen sairastamisesta tehosterokote on kuitenkin erittäin suositeltava kaikille kohderyhmiin kuuluville, hän jatkaa.